Majakkablogi


Jätä kommentti

Kyläyhteisöllisyys paikallisen hyvinvoinnin mittarina

Kesän koittaessa monen suomalaisen sielun ja mielenmaisema lepää maaseudulla, kylämaisemassa, järven tai joen rannalla, pellonpientareella, metsänlaidassa, lintujen laulussa ja kukkien tuoksussa. Kesäkuukaudet tuovat moniin kyliin lomien ja vapaa-ajan myötä mökkiläisiä ja matkailijoita ja paikallisyhteisö voi määrällisesti jopa tuplaantua. Esimerkiksi Avoimet kylät 10.6. kokoaa meille kaikille kylätapahtumia satavuotisen Suomen kunniaksi ympäri Suomen ja Lapin, ja tokihan tapahtumia riittää joka lähtöön edelleen kautta kesän.

Yhtä köyttä -hankkeemme päätavoite, hyvinvointipalvelujen kehittäminen kylissä Meri-Lapin ja Tornionlaakson alueilla, on vienyt minut kevään aikana paitsi alueen kylille, myös useaan otteeseen pohtimaan, mistä eri elementeistä kokemuksemme ja sitä kautta käsityksemme hyvinvoinnista rakentuu. Kylän tarkastelu historiallisena, kulttuurisena, rakennettuna, sosiaalisena tai luonnonympäristönä, jossa arkea elämme ja asumme, voi avata lisää kiinnostavia tulokulmia hyvinvoinnin ulottuvuuksiin.

Järjestönäkökulmasta tarkastellen oma mielenkiintoni ohjautuu erityisesti sosiaalisen ympäristön tarkasteluun hyvinvoinnin rakentajana. Millainen on se lähiyhteisö, joka yhteisöllistä toimintaa tuottaa? Mikä saa yhteisössä aikaan yhteisen tahtotilan kehittää omaa kylää niin rakenteiden kuin toiminnan ja palveluiden näkökulmasta? Kylä sosiaalisena yhteisönä on konteksti, jonka puitteissa voidaan tarkastella esimerkiksi identiteettiin ja muutokseen liittyviä kysymyksiä: sitä, millaisina määrittelemme itsemme yksilöinä ja yhteisönä ja miten yhteisöllisyyden kokemus kylissä muuttuu ja muovautuu ajallisesti ja paikallisesti. Mukana on sekä subjektiivinen että kollektiivinen ulottuvuus: miten rakentuu kokemus kyläläisyydestä ja mikä ihmisryhmää lopulta yhdistää kyläksi? Onko kylä se ympäristö ja yhteisö, minkä yhteydessä juuri sinä koet olevasi ”kotona” vai onko se paikka muiden paikkojen joukossa, missä satut tässä hetkessä ja ajassa olemaan, asumaan?

Kotiseutu on sekä yksilön että paikallisyhteisön näkökulmasta toimiva käsite kuvaamaan yhteenkuuluvuutta tiettyyn paikkaan, mikä näyttäytyy hankkeessamme erityisesti maaseutukylien kontekstissa. Yhteenkuuluvuuden kokemus syntyy kuulumisen tunteesta arjen yhteisöön ja ympäristöön. Se rakentuu tällöin emotionaalisesti ja on siten hyvin henkilökohtainen, toisille vahva mutta toisille taas osin hauraskin kokemus. Kylän maantieteelliset rajat ovat historialliset, ajan saatossa muovautuneet. Rajat eivät ole pelkästään merkintöjä kartassa, vaan ne liittyvät myös ylisukupolvisiin ja ylihistoriallisiin kokemuksiin yhteisössä elämisestä, muistitietoon ja kokemustietoon. Ne voivat olla esimerkiksi sukulaisuuteen sidoksissa olevia kiemuroita. Nämä henkiset ja kulttuuriset raja-aidat pienyhteisöjen sisällä ja välillä ovat suurelta osin näkymättömiä, mutta silti joskus yhtä todellisia kuin tonttien rajat kartassa. Ne tulevat eri tavoin näkyviksi eri yhteisöjen, myös yhdistysten toiminnassa, ja vaikuttavat yhteisön koheesioon. Myös elämisen taloudellisten edellytysten rajallisuus tai jopa mahdottomuus aikaansaa vaikutuksia yhteisöllisyyden pysyvyyteen ja jatkuvuuteen: maaseudun kyliltä moni on lähtenyt toimeentulon perässä, mutta paluumuuttajiakin on. Kokemus kotiseudusta rakentuu muillekin tekijöille kuin ympärivuotiselle asumisperustaisuudelle.

On ollut ilo nähdä, miten monessa kylässä järjestöissä ja yhdistyksissä toimivat ihmiset synnyttävät yhdessä elinvoimaa, joka uusiutuu yhdessä tehden, kohtaamisten ja yhteisten kokemusten kautta. Kyläyhdistysten toimeliaisuuden osoituksia ovat vuodenkierron läpi järjestetyt tapahtumat pilkkikisoista karaokeiltoihin, hyvinvointipäivistä lastenkerhoihin. Suuria ponnistuksia ovat vaatineet myös monet käynnissä olevat ja läpiviedyt hankkeet, joilla on muun muassa kunnostettu yhdessä yhteisiä tiloja. Talkootyön osuus on hankkeissa aina mukana ja merkittävässä roolissa: jos ei olisi osaavia käsiä, jotka työpanoksensa yhteisen hyvän eteen antavat, ei tulisi tuloksiakaan. Toimiva, aktiivinen kyläyhdistys voi koota lähiympäristönsä toimijoita yhteen ja organisoida saman katon alle toimintaa, joka palvelee eri-ikäisiä ja erilaisia asukkaita. Olipa kyseessä paljasjalkainen kyläläinen, paluumuuttaja tai osan vuotta kylällä asuva, kylätoiminta voi olla osallistaja ja mahdollistaja, joka voi toimia moniaineksisen yhteisön koollekutsujana, ja joka näkee yksilöiden väliset erot yhteisön voimavarana, ei rajoittavana tekijänä. Yhteisiä haasteita kaikissa oman kylän kehittämiseen pyrkivissä yhdistyksissä ja yhteisöissä on, miten saada toimijoita mukaan, ja toisaalta se, miten jakaa tehtäviä ja vastuuta useammalle siten, että muutama aktiivi ei kuormitu liikaa. Kylä voi toimia turvallisena ja tukevana sosiaalisena yhteisönä ja ympäristönä, jossa elämisen perusedellytysten täyttymisen lisäksi lisäarvoa tuottaa yhdessä tekeminen. Silloin harvaan asuttu maaseutu ei näyttäydy tavanomaisina marginaalissa elämisen kuvauksina vaan dynaamisena elämän keskiönä ja -tapahtumapaikkana, jonka ytimenä on kylä.

Mainokset